Viisi minuuttia siihen etta menen koneeseen sisaan ja se vie pois - tai oikeastaan tuo takaisin. Haikeansurullinen tunne hiipi vihdoinkin luihin, mutta se on vain hyva, kunnon hautajaiset.

Nyt se lahtee!

Allo, allo!

Viime viikon koettelemusten – avaimien ja koirien ja tenttien – jälkeen Elina on virallisesti siirtynyt loma-modeen. Mikä tarkoittaa paljon pointitonta pyörimistä, kymmenen tunnin yöunia ja rajoittunuttta motivaatiota tehdä mitään sosiaalista. Olen ehkä kuitenkin ansainnut väliaikaisen hibernaationi, ja ensi viikolla voin sitten tehdä kaikkea mielekästä rauhassa.

Eilen tosin onnistuin shoppailemaan vähän oman ”kyläni” kaupoissa. Ostin ihan superkonservatiivisen paidan, joka vielä kaiken lisäksi oli omalla mittapuullani kallis alevaate: 40% alennuksessa vieläkin 30e. Huumaannuin vain siitä sen kaupan hyväntuntuisten, laadukkaiden vaatteiden ja hillitynhallittujen värien yhtälöstä. Matkani kohti ranskalaisen pukeutumisen ydintä on selvästi alkanut. Tosin pyörin myös sitten lopulta Montmartren kalliissa (mikä tuosta on monikko?! ”kalleissa”?) design-butiikeissa ja himoitsin kaikkea. Huvitti kyllä toisaalta, kuinka sellaisella ”luovalla nuorella suunnittelulla” on kanssa omat kestosuosikkimallinsa ja tavat tehdä, ihan yhtälailla kuin halpisketjut toistavat itseään ja toisiaan. Tai siis ei yhtälailla, mutta kuitenkin.

Ulkonäöstä puheenollen, lueskelin tässä päivänä eräänä yhtä sellaista ranskalaista höttönaistenlehteä. Siinä oli juttu, jonka johtoajatus oli miten nelikymppinen nainen voi olla edelleen sensuelli. Aihetta varten oli haastateltu ikään kuin asiantuntijoina erilaisten meikkilafkojen johtajattaria ja parfyymitehtailijoita sun muita. Rupesin miettimään siinä lukiessani, että menisikö tällainen todella läpi jossain suomalaisessa trendissä tai menaisissa tai mitä niitä nyt on – siis varmastikin samanaiheinen juttu on tehty satoja kertoja, mutta että näkökulmaksi otettaisiin tuollainen kuinka ”vanhakin akka voi vielä olla ihan jees, kunhan kosteuttaa ihoaan ja ajattelee positiivisesti!” Luulen, että suomalaisessa lehdessä sisällön pitäisi ainakin poliittisen korrektiuden ja näön vuoksi olla 80% sitä positiivista ajattelua ja vain 20% miellyttäviä ihotuotteita, nimenomaan kun puhutaan ”vanhemmista” naisista. Musta vaikuttaisi, että Ranskassa itsestään huolen pitäminen noin niinkuin ulkonäöllisesti jotenkin vertautuu johonkin hygieniaan, eikä siitä kirjoittamista tuollaiseen sävyyn pidetä mitenkään paheksuttavana: on naisen velvollisuus olla naisellinen, piste. Sillä ei nähdä olevan juurikaan mitään tekemistä naisen yhteiskunnallisen aseman kanssa, tai koeta tuota asetelmaa erityisen ahdistavana – ainakaan julkisesti! Kiintoisaa, sanon minä. Hauskaa oli, kun jossakin seurueessa eräs ranskalaismies julisti heti alkuunsa minut vannoutuneeksi feministiksi (tähän liittyi myös kykyni tilata kokonainen tuoppi), suomalainen/pohjoismainen kun olen. Sehän nyt on selvä, minäkin vietän perjantai-iltani laatien pamfletteja aiheesta. Eipä siinä mitään, ihan mielelläni tuon stereotypian otin vastaan, parempi kuin suurin osa meitä koskevista. Naureskelin vaan keskenäni, kun omien kavereiden kanssa minä olen aina se konservatiivi.

EDIT: Yääh, kylläpäs rupesi ällöttämään oma vuodatukseni. Niin käy aina kun yritän jotain argumentointia räpeltää. Jos ranskalaisilla on sterotyyppisiä käsityksiä pohjoismaisten naisten emansipaatiotasosta, niin kyllä on näköjään meilläkin (lue: minulla) samanlaisia yleistäviä näkemyksiä ranskattarien oletetusta ulkonäkövankilasta. En syö tâssä sanojani, uskon edelleen meitin ja heitin väliseen eroon, huomasinpa vain kuinka toistan itsekin taas iloisesti kulttuurikliseitä. Ja: enkö muka sitten itse julistautuisi "vannoutuneeksi feministiksi", jos se nimikkeenä minua niin huvitti?! Nojoo, lakkaanpa nyt tulkitsemasta itseäni toisille, kröhöm.

Argh, netti on taas sanonut sopimuksensa irti, tällä kertaa ilmeisesti lopullisesti. Olkoon, ruoja, minä jätän maan kahden viikon päästä. Harmittavasti vaan olisi paljon blogittamista, mutta joudun taiteilemaan tällä vammanäppäimistöllä ja se aika tehokkaasti tappaa kaiken ilo ja innon kirjoittamisesta.

Joulu tuli, oli outo mutta mukava, ja meni. Eniten ehkä jää valitettavasti mieleen kylmyys (suuri, mahtava HUOKAUS keskieurooppalaisten talojen jäätävyydelle) ja tappava flunssa, mutta toisaalta myös äärirentous ja viini ja Philipin baari ja kaikkien tarve kertoa juttuja omista aikaisemmista jouluistaan. Niin, siis niille jotka eivät ole kärryillä, meitä oli viisi nuorukaista (onko tuolle sanalle joku naisversio?) keski-Ranskan St. Aignanissa, joka on minimaalinen mutta nätti. Seurueelle kiitos, kukaan ei päässyt ärsyttämään viikon aikana, ja itseni ja pikkumaisen luonteeni tuntien se on jo ihme! Ensi joulun vietän tiukasti katkarapumössön ja loppumattoman joulutorttuvarannon äärellä, mutta muuten olen tulevaisuudessa hyvin avoin kaikenlaisille porukkareissuille.

"Mökiltä" kotiutuessa meinasin taas hetkellisesti kriiseillâ, tällä kertaa Pariisi-elämäni uhkaavaa päättymistä. Jotenkin iski ihan hirveä haikeus, kun tajusin että Leenakin sitä on tosissaan lâhtenyt pois. Ehkä sitten seuraavat pari viikkoa ei ole ollenkaan haikeita, kun vietin jäähyväisiä jo valmiiksi. Tällä hetkellä olen innoissani lähdössä Suomeen ihan eri tavalla kuin ennen joulua, mutta Pariisin jättäminen on tietysti ihan vaan kamalan ikävää - vaikkakin ajoittain tuntuu että RANSKAN jättäminen on ainoastaan hyväksi, heh. Surullista kyllä, ehkä eniten jään kaipaamaan ravintoloita. Jepjep, ihan validi harrastus ja suuntautuminen tuokin on, à mon avis. Inkku tulee ensi viikolla (hee!), ja aion sen galleriahullun kanssa koluta näyttelyitä ja museoita oikein varastoon. Taidetta olen sentään nähnyt just just kohtuullisesti oleskeluni aikana, vaikka melkein kaikki muut hienouden osa-alueet ovatkin jääneet surullisen vähälle, niinkuin elokuva, musiikki, etc. etc.

Ja palatakseni omimmalle taiteen alueelleni, rupesin juuri miettimään mitä kaikkea haluaisin vielä syödä ennen lähtöäni. Ainakin juutalais-falafelia, hyvää ankkaa jossain, ja pitäisiköhän Zinzissäkin vielä käydä...

Haa, tunti aikaa tenttiin, johon olen lukenut n. 30min, ja täällä sitä vaan ollaan, kun ei jaksaisi kiinnostaa. Viimeistä viedään, tulkoon hylsy.