Allo, allo!

Viime viikon koettelemusten – avaimien ja koirien ja tenttien – jälkeen Elina on virallisesti siirtynyt loma-modeen. Mikä tarkoittaa paljon pointitonta pyörimistä, kymmenen tunnin yöunia ja rajoittunuttta motivaatiota tehdä mitään sosiaalista. Olen ehkä kuitenkin ansainnut väliaikaisen hibernaationi, ja ensi viikolla voin sitten tehdä kaikkea mielekästä rauhassa.

Eilen tosin onnistuin shoppailemaan vähän oman ”kyläni” kaupoissa. Ostin ihan superkonservatiivisen paidan, joka vielä kaiken lisäksi oli omalla mittapuullani kallis alevaate: 40% alennuksessa vieläkin 30e. Huumaannuin vain siitä sen kaupan hyväntuntuisten, laadukkaiden vaatteiden ja hillitynhallittujen värien yhtälöstä. Matkani kohti ranskalaisen pukeutumisen ydintä on selvästi alkanut. Tosin pyörin myös sitten lopulta Montmartren kalliissa (mikä tuosta on monikko?! ”kalleissa”?) design-butiikeissa ja himoitsin kaikkea. Huvitti kyllä toisaalta, kuinka sellaisella ”luovalla nuorella suunnittelulla” on kanssa omat kestosuosikkimallinsa ja tavat tehdä, ihan yhtälailla kuin halpisketjut toistavat itseään ja toisiaan. Tai siis ei yhtälailla, mutta kuitenkin.

Ulkonäöstä puheenollen, lueskelin tässä päivänä eräänä yhtä sellaista ranskalaista höttönaistenlehteä. Siinä oli juttu, jonka johtoajatus oli miten nelikymppinen nainen voi olla edelleen sensuelli. Aihetta varten oli haastateltu ikään kuin asiantuntijoina erilaisten meikkilafkojen johtajattaria ja parfyymitehtailijoita sun muita. Rupesin miettimään siinä lukiessani, että menisikö tällainen todella läpi jossain suomalaisessa trendissä tai menaisissa tai mitä niitä nyt on – siis varmastikin samanaiheinen juttu on tehty satoja kertoja, mutta että näkökulmaksi otettaisiin tuollainen kuinka ”vanhakin akka voi vielä olla ihan jees, kunhan kosteuttaa ihoaan ja ajattelee positiivisesti!” Luulen, että suomalaisessa lehdessä sisällön pitäisi ainakin poliittisen korrektiuden ja näön vuoksi olla 80% sitä positiivista ajattelua ja vain 20% miellyttäviä ihotuotteita, nimenomaan kun puhutaan ”vanhemmista” naisista. Musta vaikuttaisi, että Ranskassa itsestään huolen pitäminen noin niinkuin ulkonäöllisesti jotenkin vertautuu johonkin hygieniaan, eikä siitä kirjoittamista tuollaiseen sävyyn pidetä mitenkään paheksuttavana: on naisen velvollisuus olla naisellinen, piste. Sillä ei nähdä olevan juurikaan mitään tekemistä naisen yhteiskunnallisen aseman kanssa, tai koeta tuota asetelmaa erityisen ahdistavana – ainakaan julkisesti! Kiintoisaa, sanon minä. Hauskaa oli, kun jossakin seurueessa eräs ranskalaismies julisti heti alkuunsa minut vannoutuneeksi feministiksi (tähän liittyi myös kykyni tilata kokonainen tuoppi), suomalainen/pohjoismainen kun olen. Sehän nyt on selvä, minäkin vietän perjantai-iltani laatien pamfletteja aiheesta. Eipä siinä mitään, ihan mielelläni tuon stereotypian otin vastaan, parempi kuin suurin osa meitä koskevista. Naureskelin vaan keskenäni, kun omien kavereiden kanssa minä olen aina se konservatiivi.

EDIT: Yääh, kylläpäs rupesi ällöttämään oma vuodatukseni. Niin käy aina kun yritän jotain argumentointia räpeltää. Jos ranskalaisilla on sterotyyppisiä käsityksiä pohjoismaisten naisten emansipaatiotasosta, niin kyllä on näköjään meilläkin (lue: minulla) samanlaisia yleistäviä näkemyksiä ranskattarien oletetusta ulkonäkövankilasta. En syö tâssä sanojani, uskon edelleen meitin ja heitin väliseen eroon, huomasinpa vain kuinka toistan itsekin taas iloisesti kulttuurikliseitä. Ja: enkö muka sitten itse julistautuisi "vannoutuneeksi feministiksi", jos se nimikkeenä minua niin huvitti?! Nojoo, lakkaanpa nyt tulkitsemasta itseäni toisille, kröhöm.