hei kaikki,

mitä suurimmassa määrin elossa ollaan,mutta kodin netittömyydestä johtuen elossaolo ei vâlity näin blogin kautta. Eeli on täällä lainassa, mikä on tietysti huippua. Tanään mennään Orangerieen katsomaan Monet'ta, hiphei. Pariisi näyttää niin erilaiselta kun on turistina, ja pidän siitä. Metroa ja likaisia koulukâytäviä ehdin ihan tarpeeksi nähdä muutenkin.

Tämân positiivisuuspostauksen lopetan sanomalla, ettâ marraskuukin vaikuttaa tällä hetkellä niin miellyttävältä tulevaisuusnäkymältä kuin se vain vuoden huonoimmaksi kuuksi voi - kivoja rientoja ja vieraita. (Ei puhuta nyt siitä, ettâ silloin myös on oikeasti väsättäva 10-sivuinen essee.)

Torstaina Aixiin. Outoa nähdâ jotain muuta Ranskaa. En usko ettâ pariisislaiset edes uskovat sen (=muun ranskan) olemassaoloon.

Valitusta par excellence

Ärsyttää se kun en osaa olla tyytyväinen mihinkään. Ja toisaalta en osaa myöskään tehdä niitä asioita, jotka täyttäisivät jotkut naurettavat kriteerit, jotka sen tyytyväisyyden ehdoiksi olen asettanut. Hoh, kryptistä, tiedetään. Tässä nyt on lähinnä kyse niinkin banaalista asiasta kuin siitä, että mietin koko ajan etten saa vaihdostani kaikkea irti. Ja myös, tiedetään: minähän olin ensimmäisenä vannomassa etten ole niitä ihmisiä, jotka kirkkain silmin vakuuttavat että "erasmusvuosi oli elämäni parasta aikaa!". Järjellä ajatellen, miten se nyt voisikaan olla elämän tasapainoisin ja kirkkain kohta? Yhtä kulttuurishokkia koko homma. Mutta silti, kyllä tuo asenne on hiipiny alitajuntaan. Ihan kun joku pieni ukko istuisi olkapäällä ja hokisi korvaan että "nauti nyt, nauti nyt!"

Myös ärsyttää se, kun olen täällä liian vähän aikaa. Kuten vähän osasin aavistella (mutten kuitenkaan kokonaan tajunnut), puoli vuotta ei riitä mihinkään. Siinä vaiheessa kun luullakseni asiat alkaisivat vähän sujua ja elämä uomiintua, on lähdettävä kotiin. Ja vaikka ranskaolotila syvää angstia välillä aiheuttaakin, on aidosti ahdistavaa myös kuvitella melko pian jättävänsä Pariisin. Kuka hullu täältä nyt lähtisi? Enemmänkin haluaisin tuoda koko vanhan elämäni tänne. Ihmisiin tutustumisessa vaivaa myös se, kuinka nopeasti sitten olen jo muualla. Kertakäyttöihmissuhteita. Onneksi mitkään syvemmät tuttavuudet ovatkin tällä hetkellä aika minimissä.

Rakkaat lukijamassat, älkää kuitenkaan säikähtäkö. En ole mitenkään masennuksen suossa, pientä flunssa-alakuloa lukuunottamatta. Hyvää valitustilaisuutta ei vain voinut päästää käsistä. Viime viikolla olin niin sosiaalinen ja kiireinen, ehkä tämän viikon alkuun on taas jäänyt enemmän aikaa keräillä tällaisia teema-märinöitä. Tällä hetkellä olen kuitenkin tyytyväinen, ajattelin nimittäin kohta palkita itseäni kekseillä ja teellä.

L'éducation, la chose la plus importante du monde.

Sunnuntai näköjään on otollinen päivä blogivuodatukseen.

Eilen meni oikein mukavasti synttäribileissä. Toisin kuin edellisenä iltana, en saanut mitään suurempia kielikriisejä ja tapasin useamman mukavan ihmisenkin. Leena ja tosi sympaattinen sveitsiläispoika saivat ihan hirveitä kiksejä kun löysivät yhteistä maaperää ruuan alueelta (puhuttaessa Pariisin argentiinalaisravintolan pihveistä tunnelma äityi jopa hysteeriseksi) ja le suisse lupaili kovasti järjestävänsä meille fondue-illan. Tämä ajatus myös herätti innostunutta kannatusta. Ah, ruoka.

Huomasin, etten ole vielä puhunut ollenkaan alkaneista opinnoista. No, kurssit vaikuttavat sekä a) oikein mielenkiintoisilta (kuten kurssi ranskaksi teksitetyistä ja dubatuista elokuvista ja yllättävää kyllä, fonetiikan kurssi), että b) ei nyt niin sytyttäviltä (kuten kurssi ranskalaisesta dokumentista). Ajattelin kuitenkin antaa vähemmänkin innostaville mahdollisuuden ennen lopullista tuomiota. Ilahduttavaa on, että kuullunymmärtäminen ei tuntunut kovin vaikealta tuollaisessa luentotilanteessa. Paljon hankalampaahan on yrittää jossain normaalissa sosiaalisessa tilanteessa arvailla mitä joku 1000km/h nopeudella puhuva pariisilaisretale oikein selittää. Plus nämähän (yliopistoretaleet) sitäpaitsi puhuvat ihanaa, selkeää yleiskieltä, mitä kukaan ei tietysti käytä normaalielämässään, mutta mitä ulkomaalaiset ymmärtävät parhaiten.

Ei-niin-ilahduttavaa oli saada tietää, että täällä todella pitää pisteidensä eteen väsätä kaikenmoisia esseitä ja muita kirjallisia töitä tai suullisia esitelmiä. Aion kuitenkin toistaiseksi pysyä positiivisena ja ajatella tätä oppimisen kannalta hyödyllisenä. Hah. Katsotaan mitä kirjoitan aiheesta joskus marraskuussa, deadlineien lähestyessä. Onneksi kuitenkin useimmat kurssit tuntuvat aiheensa puolesta mukavilta.

Hoh, katsotaan voisinko vielä saada jotenkin itsestäni irti tänään raahautua nauttimaan ilmaisista museoista. Vähän epäilen, sisällä on niin mukavan lämmintä ja ulkona sateista ja tuulista.

Tällä kertaa valkoinen yö

Ah, olen tänään ihastellut lähi-puistoamme Monceauta. Henk. kot. mielipiteenäni on, että se on kauniimpi kuin isommat ja kuuluisammat Tuiliers ja Luxembourg. Puistot täällä ovat, tietysti, ihan erilaisia kuin Suomessa, usein melko ankaran kurinalaisia ja noh, ranskalaisia. Monceau on kuitenkin sellainen vain hyvällä tavalla sellainen: löytyy lampia ja feikki-pylväikköjä, mutta myös leikkipaikkoja, sorsia ja kioski mistä tosiaan saa lettuja ja vohveleita. Tänään olin reipas, ja lettujen syömisen sijaan nautin puistoilusta lenkkeilemällä. Tunsin itseni kovin tasapainoiseksi.

Tämä viikko on mennyt muutenkin suhteellisen tasapainoisesti ja kiireisesti. Mitä nyt eilen meinasin saada aikaan super-laskuhumala-itsesäälikohtauksen (mikä pahinta, olematta humalassa), kun tunsin että ilmaisukykyni meluisassa baarissa, missä ihmiset puhuivat päälle, oli aika lailla nollan tietämillä. Ja se ettei saa ulkoiluttaa ajatuksiaan on tunnetusti elinalle kova paikka. Noh, jännä on nähdä tänään illalla ikään kuin aidossa ranskalaisessa illanviettoympäristössä kuinka selviän. Leenan mukana nimittäin pääsen kuokkimaan synttäreille, mikä on tietysti kivaa.

(Välihuomio: jos tuntuu, että tämä blogi koostuu vain ja ainoastaan sen päivittelystä, miten ranskantaitoni kulloinkin voivat, se ei ole ihme. Tätä aihetta nimittäin pohdin noin 10h vuorokaudesta ihan keskenänikin. )

Tänään olisi myös Nuit Blanche, vähän niin kuin Pariisin taiteiden yö. Toivottavasti siis ehdin vielä tänään illalla/yöllä liittyä johonkin niistä seurueista, jotka meinasivat tarjontaa katsastaa. Tänä vuonna teemana on ilmeisesti rautatieasemat: kaikilla kaupungin asemilla on hirveästi näyttelyjä, installaatioita, esityksiä, ym. Huomenna taasen on kuun ensimmäinen sunnuntai, kaupungin museoihin ilmainen sisäänpääsy. Vaikka tämän toteaminen on ehkä laimeinta ikinä, sanon silti että Pariisin kulttuurielämä yksinkertaisesti hengästyttää. Onneksi vaeltelin perjantaina Musée Carnavaletin eli kaupungin historiasta kertovan hulppean palatsin läpi. Enpähän tunne niin suurta syyllisyyttä, jos huomenna laiskottaa.

Oltuani ensimmäisen kuun siinä illuusiossa, että rahani jotenkin riittäisivät täällä elämiseen, kylmä totuus on nyt viimein iskeytynyt tajuntaan ja olen tiukalla säästökuurilla. Jos jollakin on siis ehdotuksia ruuista, joiden ainekset maksavat jotain kaksi euroa, vinkkejä otetaan innolla vastaan.