Tänään aloitin päiväni jotenkin totaalisen väärin, nousemalla aivan liian myöhään ja osittain siksi pahantuulisena. Se tietysti myös johti siihen, etten oikestaan saanut mitään järkevää tehtyä ennen illan luentoa. Dubbauskurssi on kuitenkin lähes aina viihdyttävä, joten luento piristi tunnelmaa, samoin kuin lähes pettämätön, rakas Buffyni josta sain kotona nauttia. Ah, pop-kulttuuri.

Viime viikonloppu sujui jotenkin yllättävän kosteissa ja moninaisissa merkeissä. Lauantaita vietin jopa kolmessa eri seurueessa, jonka täytyy olla hulppean sosiaalisen elämäni korkein huippu täällä ranskassa, heh. Jokusen kerran lähiaikoina olen myös onnistunut lähtemään tuollaisista tilaisuuksista tuntematta itseinhoa kielitaitoani kohtaan. Ei sillä, että se olisi jotenkin erityisen dramaattisesti parantunut, mutta ehkä *vähän* paremmin osaan hyväksyä sen mitä osaan ja mitä en. Ihan se on kuin kaikki muutkin itsetunnon osat: hyviä päiviä ja huonoja päiviä.
Thus endeth päivän opi oppimaan -oppitunti. (äiti oikeasti veti joskus tuon nimistä kurssia, loppumattomaksi ilokseni tietysi.)

Olen tässä katsellut uudella silmällä itäeurooppalaisia(oikea kirjoitusasu ohoi?). Ihan kun muistelee kaikkia näitä aikaisempia, ennakkoluuloja ja pinttyneitä uskomuksia synnyttäneitä kohtaamisia kyseisen merkillisen väestön kanssa, oikein shokeeraa ajatella kuinka paljon roolit ovat vaihtuneet. Mitenkään ei voi rehellisesti väittää, että olisin tämän vaihtoni ansiosta kokenut jonkun ihmeellisen uskoontulon kaikkien xenofobioideni suhteen. Olen kuitenkin esimerkiksi tavannut niin monta kaunista ja hyvää ranskaa itsevarmasti ja fiksusti puhuvaa tsekkiläistä, puolalaista, sun muuta, että oikein hävettää. Ja roolien kääntymisellä tarkoitan lähinnä sitä, että nyt taas kaikki englantia kauniisti ja hyvin, etc, suoltavat britit, australialaiset, amerikkalaiset sun muut kuulostavat vahvan aksenttinsa kanssa aivan yhtä naurettavilta kuin musta ovat aina kaikki itäisellä/whatever aksentilla englantia puhuneet ihmiset vaikuttaneet. Okei, tiedän olevani pässi, mutta väitättekö ettei teillä kenelläkään ole (edes) alitajuisia ennakkoluuloja hyvin venäläisellä aksentilla puhuvia kohtaan? Ehkä ei, parempi niin siis. Mutta tosiaan, anglo-saksinen aksentti on kyllä jotenkin harvinaisen ruma ranskassa.

Haa, tajusin myös, että nämä kuuluisat kauniisti ranskaa puhuvat tapaamani itäeurooppalaiset ovat melkein poikkeuksetta olleet naisia. Todistaa taas Nancy Hustonin väitteen todeksi: naiset ovat kuulemma paljon parempia omaksumaan vieraan kielen omakseen, "näyttelemään" sen puhumista. Tämä ihan yksinkertaisesti siksi, että mukautuminen ja muuttuminen on niin paljon luontevampaa naisille, kuuluu identiteettiin jo lähtökohtaisesti. (Haa, ja tästähän tulee mieleen se riemukas foucault-keskustelu jostain alkumötikästä vai mikä olikaan psykoanalyyttinen käsite :D)

Ensi kerralla: kevyt ja kauniisti muotoiltu blogikirjoitus. Odottakaa vain, kyllä se vielä tapahtuu!