Täällä taas. Hassua, nyt kun on vanha blogikin uudelleenlanseerattu, tuntuu että viime oleskelusta olisi paljon vähemmän kuin kaksi vuotta aikaa. Pariisissa on monin tavoin niin samanlaista, samanoloista. Mietin ihan samoja asioita metrossa - tänään sitä, miten kaikilla oikeilla ihmisillä on paljon tummemmat hiukset ja iho – ostan näköjään samoja asioita ruokakaupasta ja pelkään samantyyppisiä asiakaspalvelijoita. Toki on erilaistakin. Ihan toista on nyt se, että aamulla on joku paikka, mihin lähteä, varje dag. Se on tietty mainiota, viime kerralla kun tuli todettua, että juurettomasti palloilu ilman seuraa ei oikein johda mihinkään. Ja miellyttävää on myös se, että nyt on heti alusta paljon kotiutuneempi olo, luonnollisesti.

Töitä on ollut nyt viikko, ja tähän mennessä en ole kuollut mihinkään järkytykseen, kukaan ranskalainen ei ole sättinyt julkisesti (tai edes yksityisesti!) ja kahvinkeitinkin toimii. Tämä kaikki on hurjan helpottavaa, jotenkin kun olin ehtinyt itselleni luoda jotain aivan kummallisia Devil Wears Prada –mielikuvia tulevasta työpaikastani. Olen jopa ehtinyt nyt jo viihtyä! Työtehtävät ei tällä hetkellä rehellisesti sanottuna vaikuta mitenkään mullistavan vaikeilta, aika pitkälti olen respatyttö jolla on vähän extra-velvollisuuksia. Sopii mulle, ainakin näin alkuun. Varsinkin kun respailen suureksi osaksi ranskaksi, riittää siinä virikkeitä vielä viikoiksi.

Jotain uutiskirjetekstejä pääsin jo vähän kääntelemään, ja siinä menikin pari tuntia sellaisessa ”en voi uskoa että yliopisto-opinnoista on oikeasti jossakin työssä käytännön hyötyä” –nousuhumalassa. Nojoo, ranskantaitoja olisin yhtä hyvin voinut poimia Disneylandin eläinhahmona, mutta kivempi ajatella tehneensä siellä Jusleniassa aina silloin tällöin jotain hyödyllistä. (Olen selvästi ollut bingossa aika kauan, kun tän lisäksi muhun teki SUUREN vaikutuksen, kun yksi päivä tilattiin porukalla take away –sushia lounaaksi. Jepjep.) Suurin osa työkavereista myös tuntuu mukavilta. Työkielinä on suomi ja ranska, meidän ainoat miesvahvistukset on ranskiksia.

Muutenkin asiat on kelpo lailla hyvin, nettikin toimii (vive le numericable!) ja asunnossa on lämmintä. Eeli lähti tänään kohti Suomea, mikä on ikävää sekä siksi, että se huomattavasti vaikeuttaa esim. pussailua, mutta myös siksi, että samalla poistui noin 95% mun seuraelämästä. Johtopäätöksenä pidettäköön, että pitää alkaa taas nähdä vähän vaivaa, että saisi seuraa. Huoh. Onneksi hätä ei ole ihan tämän näköinen, sentäs jotain tuttuja pitäisi vielä olla Pariisissa, jos ne vaan ei ole jostain syystä alkaneet mua tällä välin vihata ja inhota – tämä siis on ihan validi pelko, jota aina elättelen kaikennäköisistä tahoista.

Huh, no nyt olen uutterasti raportoinut. Saakohan tänne bloggeriin kirjautumattomat kommentoida? Jos, niin tehkää kaikki sitä niin voidaan ikäänkun puhella, jee.

Edit: Sori silmiärasittava tausta, tää oli musta vaan jollain tavalla hulvaton! (Mikä saattaa yksinkertaisesti johtua siitä, että mun todella kipeästi pitäisi mennä pyykille.)