aamu-tuntemuksia

Tänä aamuna heräsin ensimmäiseen krapulaani Pariisissa. Se ei tuntunut erityisen miellyttävältä tässä vaihtuneessa ympäristössäkään.

Krapula tietysti johtui eilisillan riennoista, jotka taas johtuivat Martin ja serkkunsa Joonaksen Pariisi-visiitistä. Kolusimme baareja melko lähellä omaa opinahjoani, jossa ilmeisesti meidän lisäksi viihtyvät amerikkalaiset, niihin kun törmättiin runsain mitoin. (no oli siel niinku ranskalaisii kans) Martilla oli agressioita, mua lähinnä ilahdutti kun en itse joudu puhumaan amerikanenglantia äidinkielenäni.

Päivä oli sitä ennen ollut ihan suhteellisen onnistunut, käytiin Pompidoussa eli Beaubourgissa kuten sitä kuulemma kaikki täällä nimittää, ja järkytyin uudemman kerran sen valtavuudesta – kokoelmaripustusta ei kyllä mitenkään voi yhdellä kerralla nautittavasti nähdä (siis niin että oikeasti jäisi aikaa sulatella niitä töitä), puhumattakaan vaihtuvista näyttelyistä. Siksi onkin iloista, että olen täällä jonkin aikaa, voin vaikka joka kuukauden eka sunnuntai käveleksiä museon läpi uudestaan.

Viikonlopun Suomi-seurani on kyllä sillä tavalla ollut terveellistä, että se on auttanut unohtamaan ensi viikoista murehtimisen. Huomenna jo saankin tietää, olenko päässyt niille kahden viikon intensiivikursseille vai en. Jos en, täytyy hyvin nopeaan tahtiin alkaa miettimään mitä seuraavilla parilla viikolla itselläni teen. Harkitsin tosiaan jo, että lähtisin jo tässä vaiheessa poukkoilemaa vaikkapa kanaalin taakse, vaikkei Pariisikaan vielä todellakaan tuttu ole. En vaan millään jaksaisi olla täällä ikään kuin ”tekemättä mitään”, vaikka toki voisin erilaisia kulttuuririentoja harrastaa laidasta laitaan. Se vaan tuntuu tällä hetkellä niin pointittomalta, kun haluaisin vaan päästä ranskan oppimiseen ja normaaliin päiväjärjestykseen kiinni. Kiitos, Sorbonne Nouvelle, kun raahaat meidät tänne palloilemaan kolme viikkoa ennen kurssien alkua.

Ranskanoppimisesta tuli vielä mieleeni: oli myös ihan terapeuttista hoitaa asioimis- ja small talk keskusteluita ranskaksi jonkun muun ulkomaalaisen ollessa läsnä. Jotenkin kun olen yksin, olen paljon raaempi omia kielivajeitani kohtaan, mutta nyt tuntui että ehkä sitä jotakin on jo nyt oppinut – jos ei muuta niin ainakin paremmat vieraskieliset örähtelyt.

Bon, nyt taidan alkaa valmistautua pyykki- ja internetreissulleni. Ilmeisesti täällä ihan oikeasti ei käy laatun lähteä lenkkihousuissa kaupungille, oli sitä sitten menossa pyykille tai ei.

Ps: Kaikille kiinnostuneille bonuksena kuvia asumuksestani. Ylempänä kuvissa kotitaloni, oman huoneeni ikkuna siellä iiihan ylhäällä keskellä.