Mä elämästä laulan, sillä oonhan suoooomalainen

Hmm. Jotenkin tällä kertaa Ranskassa on tuo ulkosuomalaisuus yleensäkin tullut paljon konkreettisemmaksi ja käsitettävämmäksi hommaksi. Viimeksi olin tietty niin selkeästi eri katagoriassa, vaihtarina, erasmuksena, väli-olotilassa ja omassa kuplassa. (Vaikka täytyy taas Paris III:n muistoa kunnioittaen huomauttaa, että ei siellä kyllä juurikaan erasmus-maailmaa päässyt syntymään…Jos ei sitten mitään muutakaan maailmaa.) En silloin oikein tuntenutkaan ketään pidempään Ranskaan asumaan jääneitä ulkomaalaisia. Nyt suurin osa suomalaisista jotka täältä tunnen (ja tunnen niitä ihan yhtä paljon kun ranskalaisiakin, ai miten niin olen gettoutunut?) on maassa enemmän tai vähemmän pysyvästi, tai ainakin vailla tietoa tulevaisuudesta. Ja kun tuo instituutilla heiluminen on niin vaivaton tapa olla väliaika-ulkosuomalainen - sehän nyt on parista ranskalaisesta huolimatta käytännössä suomalainen työpaikka, joka vaan sijaitsee ulkomailla - niin tulee itsekin ajatelleeksi, että ”ei tää nyt niin kummallista olekaan”.

Mutta mutta. Totuushan on, että mulla ei oikeesti ole hajuakaan siitä, millaista todella olisi asua täällä pysyvämmin. Mun viiteryhmä täällä on mielettömän suomalainen: läheisimmät pariisikaverit on suomalaisia, facebookkaan koko ajan kaikkien suomalaisten tuttujen kanssa, mun poikaystävä on suomalainen. Kaikesta arjesta huolimatta olen edelleen lomalla täällä, vailla varsinaista tarvetta käsitellä mitään omaa identiteettiä tai etäisyyttä perheeseen ja muihin. En puhu kotona ranskaa minkään kiharatukkaisen miehekkeen kanssa (Joo se on selkeästi avain menestyneeseen pariisinoleskeluun: hanki hyvä sisustuselementtimies. Semmonen laiha ja cool mutta sympaattinen.) enkä joudu suuntautumaan mitään työnhakutuskaa varten. Tää tuntuu yksinkertaiselta nyt, koska olen valheellisesti pudottautunut yhteisöön, jossa ne, jotka ovat täällä pysyvämmin, ovat joutuneet ja joutuvat kyllä käymään läpi kaikkea sitä ahdistusta ja sopeutumista, mutta vaikka samaistun niihin nyt täällä ollessani, mun ei tartte mitään sitä puolta tuskailla. Tajuutteko yhtään mistä puhun? Tää kuulostaa jotenkin hirmu itsestään selvältä, mutta se johtuu siitä, etten saa sanottua sitä, mitä oikeestaan tarkoitan. Jotenkin yritän tavoitella ajatusta siitä, miten tällainen katsaus elämään muualla tietty paljastaa jotain asioita, ei siinä silti saa kuorotettua siihen oikeaan ulkomaalaisuuden todellisuuteen JUURI SIKSI ja vain siksi, että koko ajan tietää sen olevan väliaikaista. Se oikeesti muuttaa ihan kaiken. (Sanon minä, en tiedä mitä mieltä muut on.)

(Ceci dit, täytyy todeta, että asiat olisivat vielä huomattavasti enemmän ambivalentteja, jos ei olisi pitkäaikaista suhdetta Suomessa. Sillon oikeesti olisi nyt mahdollisuuden rajamailla, että yrittäisin etsiä täältä jotain, että harkitsisin jääväni pysyvämmin. Ja se sitten muuttaisi vähän tätä koko elämystäkin, luulen. Ja eikä tätä nyt pidä ottaa sillä tavalla, että kokisin olevani jotenkin rajoitettu nyt sit!)

(Hahaa, ihan vaan lesotakseni säästä lätkäisen tän tähän. Tälläistä oli kanaalin varressa jo joku kaks viikkoa sitten, nyt paljon vihreämpää mutta kuvaaja laiskempi. Noi on kuin jotain pieniä laumaeläimiä, noi pesistään kömpivät bobot jotka tota kanaalia reunustaa.)